Return Home

  • Bureau Veritas perustettiin vuonna 1828 Antwerpenissa, joka siihen aikaan kuului Hollantiin, kolmen vakuutusasiamiehen, herrojen Alexandre Delehaye, Auguste Morel ja Louis F. van den Broek, toimesta. Tarkoituksena oli pitää vakuutuslaitokset informoituna vakuutusmaksuista, sekä antaa yksityiskohtainen selostus hollantilaisiin satamiin saapuvien laivojen kunnosta ( hyvä tai huono).

     

    ”Register of Ships”julkaisun ensimmäinen painos ilmestyi vuonna 1829 ja jo vuonna 1831 noin 10000 laivaa oli rekisteröity.

     

    Lokakuussa 1831 perustettiin sivukonttori Pariisiin ja vuonna 1833 päätettiin siirtää pääkonttori sinne. Laivatarkastajien määrä lisääntyi nopeasti eurooppalaisissa satamakaupungeissa ja se kasvoi myös Amerikassa ja Hollannin Itä-Intiassa.

    Vuonna 1851 ilmestyi ”The Character of Term”, joka oli ensimmäinen uudisrakennusten luokitussääntökirja. Varustajia kehotettiin järjestämään rakennusaikainen valvonta sekä sääntöjen seuranta.

     

    Vuonna 1862 Bureau Veritas otti Maltan ristin käyttöön laivoihin, jotka oli rakennettu Special Survey sääntöjen mukaisesti.

     

    Vuonna 1870 ilmestyi ”International Register for the Classification of Ships”, johon oli rekisteröity ainoastaan luokitettuja laivoja.

     

    Poimimme senaikaisista rekisterikirjoista muutamia esimerkkejä:

     

    - Vuonna 1886 Bureau Veritas luokitti maailman ensimmäisen bulkissa öljyä kuljettavan teräsrunkoisen tankkilaivan, m/s Glückauf’in, jonka rakensi Armstrong, Mitchell & Co., Isossa Britanniassa saksalaiselle varustajalle Hans Riedemannille.

     

    - Ranskalainen varustaja A.D. Bordes, Dunkirk’sta, BV-luokitti viisimastoisen parkkilaivansa nimeltä ”France” vuonna 1890.

     

    - Myös Suomessa, eritoten Kristiinankaupungissa 1800-luvun toisella puoliskolla, monet purjelaivat rakennettiin BV luokkaan. Bureau Veritas’n päätarkastajana Suomessa toimi silloin kapteeni C. W. Wikander avustajanaan  J.H. Lindström.


    - Vuonna 1899 luovutettu venäläinen jäänmurtaja ”Ermak” oli BV luokitettu Special Survey’n mukaisesti, kuten myös vuosina 1903-1924 maailmankuulu klipperi ”Cutty Sark”, joka myöhemmin tunnettiin  nimellä ”Ferreira”.


    Ylös

     

     

    1900-luvun alun suurista matkustajahöyrylaivoista, jotka olivat BV-luokittamia ja Eurooppa-USA linjaliikenteessä, voidaan mainita ”s/s  Rochambeau” rakennettu 1911, vanha ”s/s France” rakennettu 1912, ”s/s Lafayette” rakennettu 1915 ja ”s/s Paris” rakennettu 1921.

     

    Iso-Britannia vaati ensimmäisenä, jo vuonna 1890, kauppalaivastonsa laivoille enimmäissyväyksen rajoittamista (maksimi lastilinja merkinnät) ja valtuutti Bureau Veritas’in, hyväksyttyjen lastilinja-tarkastusten jälkeen kirjoittamaan sertifikaatteja sekä brittiläisille että ulkomaisille laivoille, jotka saapuivat brittiläisiin satamiin.

     

    Bureau Veritas sai vuonna 1922 Ranskan hallitukselta valtuutuksen tarkastaa  lentokoneita ja vuotta myöhemmin BV’ltä ilmestyi ensimmäinen ”Register of Aircrafts”.

     

    Bureau Veritaksen luokittamista laivoista myöhemmiltä ajoilta voidaan mainita seuraavaa:

     

    - Vuonna 1961 luovutettu s/s “France” oli viimeinen iso linjaliikenteeseen rakennettu matkustajahöyrylaiva. Nykyiseltä nimeltään s/s “Norway” on nyt risteilyliikenteessä, norjalaisen varustamon omistamana  ja edelleen BV:n luokassa.

     

    - Vuonna 1968 Kielin telakalta valmistunut ensimmäinen eurooppalainen atomikäyttöinen kauppalaiva “Otto Hahn”. Siihen aikaan uskottiin vielä atomikäyttöisen kauppalaivaston tulevaisuuteen. Nyt tiedetään, että kehitys oli toisenlainen.

     

    - Vuonna 1976 luovutettiin maailman silloin suurin, 550000 DWT, tankkeri m/t “Batillus”.

     

    Tänä päivänä Bureau Veritas’n luokassa on n. 15% kaikista matkustajalautoista ja 8% risteilylaivoista.

     

     

    Suomen Bureau Veritaksen historia


    Suomeen Bureau Veritas tuli jo toimintansa alkuvaiheessa. Turkuun avattiin vuonna 1858 agentuuri, jossa alussa toimi yksi laivatarkastaja, mutta  1870-luvulla tarkastajia oli jo kuusi, kaikki eivät toki olleet päätoimisia. Heidän työkenttänsä ulottui Oulusta rannikkoa pitkin aina Viipuriin asti ja myös Ahvenanmaalla oli tarkastustoimintaa.

     

    Yhä enenevässä määrin ryhdyttiin rakentamaan luokitettuja purjelaivoja. Ja laivarakennustoiminta kukoisti länsirannikolla Raumalta aina Ouluun asti. Bureau Veritas oli siihen aikaan johtava luokituslaitos Suomessa.

     

    Laivoja ryhdyttiin vähitellen rakentamaan teräksestä. Bureau Veritaksen säännöt seurasivat kehitystä ja tarkastajat koulutettiin uuden tekniikan mukaisesti.

     

    Bureau Veritaksen toiminta Suomessa jatkui keskeytyksettä 4-7 tarkastajan voimin toisen maailmansodan syttymiseen asti. 1930-luvulla toiminta laajeni, kun ensimmäinen lentokonetarkastaja astui Bureau Veritaksen palvelukseen.

     

    Sotien jälkeen toiminta jatkui agentuurien muodossa, kunnes Bureau Veritaksen sivukonttori avattiin vuonna 1984. 

     

    1980-luvun loppupuolella laivatarkastuksien lisäksi tehtiin teollisuutarkastuksia ja tavaratarkastuksia vienti- ja tuontikaupalle. 

     

    1990-luvun alkupuolella laatujärjestelmien sertifioinnit tulivat osaksi Suomen aktiviteettejä ja vuosikymmenen loppupuolella konsultointi ja laatujärjestelminen koulutus asiakkaille on tullut vahvasti mukaan toimintaan.

     

    Bureau Veritas Suomi-Baltia -alueseen kuuluu tänä päivänä kuusi konttoria, joiden sijantipaikat ovat: Helsinki, Turku, Tallinna, Riika, Klaipeda ja Vilna. 

     

    Bureau Veritas on kansainvälinen konserni, jolla on noin 850 konttoria yli 140 maassa. Henkilöstömäärä on yli

    33 000. 

      

    Ylös

     

     

  • Ota yhteyttä
    Bureau Veritas
    Puhelimitse: +358 (0)10 830 8630
    150 vuoden historia vuodesta 1828 vuoteen 1978