Kuinka palmuöljyteollisuus alkoi
Yhdysvaltalainen tutkimusmatkailija Henry Stanley kartoitti Afrikan sydämen eli Kongon luonnonvarat kahdella matkallaan vuosina 1871-1875 ja 1879-1884. Hän havaitsi Kongojoen rannoilla kaksi kasviperäistä sademetsien rikkautta; kumipuut ja palmupuut. Palmupuiden hyödyntäminen alkoi hitaammin kuin kumipuiden. Lähtölaukaus tapahtui Liverpoolissa vuonna 1884, kun William Lever keksi tehdä palmuöljystä saippuaa. Tuotteen nimeksi hän antoi Sunlight. Tästä tuotteesta sai alkunsa nykyinen Unilever -konserni.
Leverin saippua meni niin hyvin kaupaksi, että tehtaita täytyi rakentaa nopealla tahdilla lisää. Belgian hallitus houkutteli Leverin investoimaan siirtomaahansa Kongoon, missä raaka-ainetta oli riittämiin.Unileverin kongolainen tytäryhtiö Huiliers Du Kongo rakensi kymmeniä öljynpuristamoja ja saippuatehtaita. Niiden kautta rahatalous tuli Kongoon vuonna 1920, kun Belgian hallitus aloitti keräämään kongolaisilta perheiltä verot rahana kumin sijaan. Yhden vuoden vero kotitaloudelle oli 4,5 frangia, minkä summan tienasi kun toimitti öljynpuristamolle 45 kg palmupähkinöitä.
Verotuskäytännön seurauksena tullut palmuöljyn tarjonnan lisääntyminen johti hintojen laskuun. Tämä näkyi Belgiassa saakka, sillä vuonna 1929 palmuöljy maksoi kuluttajalle 5,9 frangia ja vuonna 1934 vain 1,3 frangia. Ranskanperunoiden valmistuskustannukset siis halpenivat. Palmujen kerääjälle se ei ollut niin hyvä uutinen. Vuonna 1929 kerääjä sai 20 centimeä palmupähkinäkilolta ja vuonna 1934 vain 3 centimeä.
Hollantilaiset tutkijat toivat vuonna 1848 neljä afrikkalaista öljypalmua (Elaeis quineensis) Indonesiaan Jaavan kasvitieteelliseen puutarhaan. Vuosikymmenien kuluessa niitä testattiin oikeaan maastoon ja hollantilaiset siirtomaaisännät havaitsivat palmujen menestyvän hyvin Indonesian saarilla. Palmuöljyn keräys ja puristamoteollisuus siirtyikin sotien jälkeen Kaakkois-Aasiaan. Tätä auttoi laajat väestönsiirrot Indonesian väkirikkailta sisäsaarilta Jaavalta, Maduralta ja Balilta harvemmin asutuille ulkosaarille Sumatralle, Borneolle ja Uusi-Guinealle.
Palmuöljyn käyttö on kasvanut moninkertaiseksi viime vuosikymmeninä
Palmuöljyn käyttö ruoanvalmistuksessa yleistyi kun valaanrasvaa ei valaiden epäeettisten pyyntimenetelmien aiheuttaman epäsuosion jälkeen ollut saatavilla entiseen tapaan. Alan markkinajohtaja Aristoteles Onassis sai jopa Perun ilmavoimien pommittajat valaanpyyntilaivastonsa kimppuun 1950-luvun puolivälissä. Nykyisin kotikeittiöissä palmuöljyä käytetään eniten Kiinassa ja Intiassa. Toisen maailmansodan jälkeisen talouskasvun myötä läntisissä markkinatalousmaissa kosmetiikkateollisuus kasvoi merkittäväksi teollisuudenalaksi sekä palmuöljyn käyttäjäksi. Huulipunat, ripsivärit ja monet kasvovoiteet tarvitsevat palmuöljyn rasvakoostumusta toimiakseen.
Borneon sademetsiä alettiin polttaa viljelyksen tieltä 1980-luvun alkuvuosina. Ensin tarkoituksena oli laajentaa riisin, kassavan ja maissin viljelyä sekä eukalyptuksen kasvatusta selluteollisuuden raaka-aineeksi. Ne jäivät varjoon, kun 1990-luvun lopulla öljypalmusta tuli Indonesian tropiikin tuottoisin viljelykasvi.
Borneon sademetsiä alettiin polttaa viljelyksen tieltä 1980-luvun alkuvuosina. Ensin tarkoituksena oli laajentaa riisin, kassavan ja maissin viljelyä sekä eukalyptuksen kasvatusta selluteollisuuden raaka-aineeksi. Ne jäivät varjoon, kun 1990-luvun lopulla öljypalmusta tuli Indonesian tropiikin tuottoisin viljelykasvi. Raivatut sademetsien turvepohjat paloivat El Nino –kuivuuden johdosta vuosina 1997-98 aiheuttaen samalla noin 2 miljardin tonnin hiilidioksidipäästöt, mikä vastaa kaikkia Suomen päästöjä noin 40 vuoden ajalta.
Kiinan ja Intian sekä useiden muiden Etelä-Aasian maiden väestönkasvun johdosta palmuöljyn kulutus maailmassa on moninkertaistunut viime vuosikymmeninä. Luonnollinen palmumetsien määrä ei riittänyt tähän kysyntään, minkä johdosta sademetsiä sekä trooppisten alueiden soita alettiin polttaa ja kulomaille istutettiin palmuplantaaseja. Näin on menetelty erityisesti Indonesiassa sekä Malesiassa. Nykyisin Indonesiassa tuotetaan 40 % maailman palmuöljystä ja Malesiassa puolestaan 30 % maailman palmuöljystä. Loput tuotetaan Thaimaassa ja Papua-Uusi -Guineassa. Palmuöljy on satotasoltaan ylivoimaisesti tuottoisin öljykasvi. Hehtaari palmuja tuottaa 3700 kiloa öljyä kun puolestaan rapsiöljyä saadaan 600 kg hehtaarilta ja auringonkukkaöljyä vain 40 kg hehtaarilta. Ei siis ihme, että palmuöljy on hinnaltaan kilpailukykyinen. Palmuöljyn kulutus on suurinta Intiassa, EU:ssa ja Kiinassa.
Maapallon väestönkehityksen seuraukset näkyvät ravintorasvojen kulutusluvuissa. Vuonna 1992 ravintorasvoja tuotettiin teollisesti 84 miljoonaa tonnia, josta palmuöljyä oli 13,5 miljonaa tonnia eli 16 % kokonaistuotannosta. Vuonna 2018 ravintorasvoja tuotettiin teollisesti 234 miljoonaa tonnia, josta palmuöljyä oli 32% eli noin 75 miljoonaa tonnia.
Tuotannon kasvu viimeisen 25 vuoden aikana on saavutettu kulottamalla valtavia metsäalueita palmuplantaasien tieltä. Kulotukset tuhoavat tuhansien eliö- ja eläinlajien elinympäristöjä sekä maapallon hiilinieluja, mikä edesauttaa ilmastonmuutosta. Kulottaminen tuottaa myös terveydelle vaarallista savusumua. Muun muassa uhanalaisiin ihmisapinoihin kuuluvat orangit ovat palmuöljyn tuotannon vuoksi vaarassa kuolla sukupuuttoon.
Palmuöljybisneksessä on ongelmia myös ihmisoikeuksien suhteen. Kansainvälisen ihmisoikeusjärjestö Amnestyn vuonna 2016 julkaiseman raportin mukaan palmuöljyä tuotetaan Indonesian plantaaseilla pakkotyöllä ja lapsityövoimalla.
Indonesian palmuöljy-yhtiöt omistavat 12 miljardööriä. Kuitenkin suurin osa viljelyalasta on pienviljelijöiden omistuksessa ja määrä kasvaa jatkuvasti. Pellonraivaus ja kulotus on Borneossa samanlainen ”sankariteko” kuin soiden kuokkiminen pelloiksi Suomessa 1800-luvulla.
Euroopan parlamentin ja Euroopan komission vallanpitäjät innostuivat biopolttoaineista 2000-luvun alussa, mutta viime vuosina on ymmärretty niiden ympäristövaikutukset aiempaa laajemmin. Tämän takia EU ilmoitti vuonna 2018 pyrkivänsä eroon palmuöljystä liikennepolttoaineiden raaka-aineena vuoteen 2030 mennessä. Päätöksen taustalla on huoli metsien hävittämisestä. Indonesia ilmoitti päätöksen olevan syrjivänä ja uhkaa vetäytyä Pariisin ilmastosopimuksesta, mikäli EU ei peräänny päätöksestään. Indonesia ja Malesia aikovat myös haastaa Euroopan unionin oikeuteen Maailman kauppajärjestön WTO:n kautta tehdyllä kanteella.
RSPO sertifiointi
Ongelmien havahduttamina vuonna 2004 perustettiin Kuala Lumpurissa pääkonttoriaan pitävä RSPO (Roundtable on sustainable palm oil) järjestö, joka kehitti kriteerit öljypalmun kestävälle viljelylle. Sen kotisivut löytyvät täältä. Järjestön tavoitteena on lisätä kestävästi tuotetun palmuöljyn tuotantoa ja kulutusta. Jäseniä on nykyisin reilut 3000 (pankkeja, elintarviketeollisuutta, ympäristöjärjestöjä, viljelijöitä, öljynjalostajia, vähittäiskauppoja). Sertifioidun palmuöljyn osuus on noin 19 % eli 15,2 miljoonaa tonnia, minkä viljelyyn tarvitaan 4 miljoonaa hehtaaria. Sertifioituja palmuöljytiloja on 80, öljynpuristamoja 412 ja palmuöljyä käyttäviä teollisuusyrityksiä 3000. Teollisuusyrityksistä, jotka käyttävät sertifioitua palmuöljyä, sijaitsee muutama Suomessa.
RSPO sertifioinnin (RSPO standard for the Production of Sustainable Palm Oil) kriteerit kattavat muun muassa luonnonvarojen vastuullisen käytön, luonnon monimuotoisuuden säilyttämisen, uusien viljelysten vastuullisen kehittämisen sekä työntekijöiden ja lähiyhteisön huomioinnin.
Palmuöljyä käyttävä elintarvikkeiden valmistaja voi sertifioida toimintansa (RSPO Supply Chain Certification Standard (SCCS)) palmuöljyn käytön osalta ja valita tällöin kolmen vaihtoehdon välillä.
- IP (Identity preserved) = sertifioitu palmuöljy on pidetty erillään plantaasilta saakka
- SG (Segregation) = palmuöljy on sertifioitu, mutta voi olla eri plantaaseilta eli sekoitettu vain toisen sertifioidun palmuöljyerän kanssa.
- MB (Mass Balance) = sertifioitu palmuöljy on sekoitettu tavallisen palmuöljyn kanssa mutta erän alkuperä ja sen osuus kokonaisuudesta on tiedossa.
Toimitusketjun standardin vaatimuksiin sisältyy suunnitellut ja dokumentoidut ostojen, jäljitettävyyden ja myynnin prosessit.
Helmikuussa 2020 uusitut RSPO SCCS standardit ovat vapaasti tutustuttavissa osoitteessa https://www.rspo.org/certification/supply-chains.
Lähteet:
- Isomäki Risto, Öljypalmukysymys, Into 2011.
- Van Reybrouck David, Kongo historia, natur Kultur Allmänlitteratur 2013
- https://www.rspo.org/
